Mitä aion tehdä

Aikeissani on työstää eteenpäin jo pidemmälle vietyä luonnosta ja akryylimaalausta, jotka molemmat tein keväällä 2016.

Tällä kertaa ajatuksissani on haastaa itseäni ja tulkita teos uudelleen kolmiulotteiseen muotoon - paino sanalla 'tulkita', sillä olisi hullua ajatella, että käsitöiden amatöörinä saisin mitään etäisestikään samannäköistä aikaan. Mutta pidän teosta mielessä ensisijaisena referenssinäni. Toistaiseksi annan teoksen lopputuloksen määriytyä sen mukaan, mikä vain on mahdollista: jos en kykene muovaamaan mistään esimerkiksi sopivia 'kasvoja' teokselle, saattaa tilalle tulla jotain täysin muuta. Lopullinen installaatio / veistos / keinotekoinen keuhko saattaa muistuttaa alkuperäistä tavoitetta kuin Risto Rytin muistomerkki miestä itseään:

Risto Ryti seura

Tervehdys

 

Tämä on blogi, johon dokumentoin omaa prosessiani Lapin yliopiston 'Syventävä taideproduktion 2016-17' kurssilta. Kirjoitan työskentelytavoistani, etenemisestäni ja teeman ("Utopioita ja vääristymiä") herättämistä ajatuksistani syksyn, talven ja kevään mittaan.

Olen asettanut alustavasti kaksi lähtökohtaa taideproduktiolle:

1. Kokeilla uutta.
Olen tottunut työskentelemään pinnoilla, A3/A4-kokoisilla paperipinnoilla. Normaalisti piirrän, maalaan tai tussaan, harvemmin veistän tai muovailen, ja toisinaan kuvaan. Otan tavoitteeksi kokeilla työskentelytapaa, joka on itselleni vieras, ja jota joudun pitkälti opettelemaan itsenäisesti.

Tähän sisältyy suuri riski, etten saa esitettäväksi mitään järkevää - puhumattakaan esteettisesti miellyttävää - maaliskuuhun mennessä. Siinä tapauksessa täytyy kehitellä varasuunnitelma, mitä ei vielä toistaiseksi ole.

Toiseksi (2.) tuotan jotain sellaista, mitä haluan tehdä ensiksi itselleni.
Mie olen kokenut jo yläasteelta saakka, että annettaessa tehtäviä kuvataiteen tunneilla - myöhemmin yliopiston kursseilla - lähden ajattelemaan tehtävänantoa liian kirjaimellisesti ja etsimään tapoja, joilla kuvata aihe mahdollisimman hyvin itsensä auki selittäväksi. Tämä johtaa nopeasti urautuneeseen, kliseiseen ajatteluun - jopa silloinkin, kun luulee keksivänsä jotain omaperäistä hylätessään ensimmäisen mieleen tulevan ratkaisun, vaikka todella silloinkin tyytyy vain toiseksi vähiten omaperäiseen ratkaisuun.

Aihetta ja tehtävänantoa selvästi ilmentävät ratkaisut eivät välttämättä ole huonoja, mutta uskallan vain joskus luottaa siihen, että katsoja pystyy löytämään taiteilijan ajatukset, vaikka selviä vastauksia ei näkyisi. Vaikka katsoja ei löytäisikään yhteyttä taiteilijan kanssa, voi tämä aina luoda omat merkityksensä teokselle. Meidän produktiossamme on lisänä helpottavat otsakesanat - 'vääristymiä, utopioita' - jotka luovat yleisölle kontekstin. Yleisö pystyy todennäköisesti yhdistämään teoksen aiheeseensa, vaikka näillä ei olisi omassa mielessäni mitään tekemistä keskenään, joten sekin helpottanee teoksen luomista aihepiirin sisällä.

Ei pidä käsittää väärin: tarkoitus ei ole tehdä mitä tahansa ja väittää sitä omaksi taiteilijan kommentikseni aiheesta/teemasta. Tarkoitus on kokeilla, vapautuuko ajatteluni yhtään, ja kykenenkö keskittymään tekniseen toteutukseen, jos en ajattele joka hetki, onko jokaisella valinnallani tarkkaa tarkoitusta. Prosessin aikana tarkastelen, olenko edes lähellä mitään näyttelyn teemoihin liittyvää ja voin sen mukaan ohjata työskentelyäni, mutta näin aluksi tärkeintä on, että voin tehdä jotain, mitä itse haluan kokeilla, koska se motivoi eniten.